maanantai 11. marraskuuta 2013

Leikkiminen on kivaa!

Leikki ja leikkiminen on kouluikäisille lapsille tärkeää. Leikkimiseen kuuluu myös olennaisesti liikkuminen. Vauhdikkaissa liikuntaleikeissä lapset voivat purkaa energiaansa toiminnan avulla ja samalla lapset oppivat ryhmässä toimimista. Leikkiminen ei katso ikää vaan myös isommat lapset ja jopa aikuisetkin voivat leikkiä. 

Meidän aikuisten rooli on merkittävä niin leikin innostajina kuin erilaisten leikkitilanteiden luojina. Me voimme joko rajoittaa tai mahdollistaa lasten leikkimistä. Me opettajat pyrimme löytämään myös koulussa tilaa leikille ja tarjoamaan lapsille pieniä hetkiä luovuuteen, liikkeeseen ja hauskanpitoon.
(Mannerheimin Lastensuojeluliitto, http://www.mll.fi; Suomen Sydänliitto ry, http://www.sydanliitto.fi)

Koulumme kuudesluokkalaiset todistivat jälleen asian, että leikkiminen on todella kivaa. Teimme 6.A:n kanssa kuvistuntien lomassa liikuntaleikin välipalakorteista. Kaikki oppilaat olivat innoissaan esittämässä ostoskeskuksen ostajia tai tavaroita, joita ostajat olivat ostamassa. Olimme muun muassa rullaavia polkupyöriä, pomppivia palloja tai irvistäviä hirviöitä. Hauskaa oli!

Kuvistunnin aihekin liittyi leikkiin. Ennen luokkaan menoa minä opettajana pohdin ja ehkä hieman murehdinkin, miten kutoset ottavat vastaan vipinäkorttien tekemisen. Välitunnilla kun harvoin näkee kutosia leikkimässä. Onneksi murehtimiseni oli turhaa, koska oppilailta tuli taulullinen erilaisia liikunnallisia välituntileikkejä. He olivat heti täysillä mukana. Luokasta kuului: "No nyt meillä on tekemistä välkällä, voidaan leikkiä näitä." Just niin!


Taulukuvasta muokkautui parissa tunnissa oppilaiden käsissä upeat ja innostavat vipinäkortit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti