torstai 30. tammikuuta 2014

Välituntivirittäjille koulutusta

Pidin uusille välituntivirittäjille virityskoulutusta kahtena torstaiaamuna yhteensä neljä tuntia. Virittäjät saivat liikuntaleikkejä sisältävän vinkkivihon ja oman pillin helpottamaan tulevan ohjaus- ja leikkitilanteen suunnittelua ja hallintaa.

Upeat pillit ja ääni kertoo koska kuunnellaan. Ü
 











Koulutuksen aluksi keskustelimme ja pohdimme "Millainen on hyvä virittäjä?" Oppilaat olivat hienosti oivaltaneet millaisia ominaisuuksia virittäjälle kuului: rauhallisuus, innostavuus, liikunnallisuus, iloisuus, reippaus ja auttavaisuus hyvinä esimerkkeinä. Näitä ominaisuuksia kokeilimme ja etsimme myös pienien harjoitteiden, erilaisten leikkitilanteiden, avulla. Jokaisessa tilanteessa tapahtui jotain yllättävää, johon virittäjän tuli reagoida ja toimia hänelle kuuluvalla tavalla.

Lopuksi virittäjät pääsivät testaamaan itse ohjaamista käytännössä. Me siis leikittiin ja leikittiin. Oli todella kivaa. Innolla odotan ensi viikolla alkavaa kolmatta virityskautta, joka toteutetaan ulkona. 

Liikuntavälituntien vilinää

Viimeisten viikkojen aikana on ollut ilo seurata ja tarkkailla välituntien vauhtia ja vilinää. Eräälläkin liikuntavälitunnilla pysähdyin oikein kunnolla seuraamaan mitä kaikkea oppilaat touhusivat. Pienemmät oppilaat pelasivat sählyä, pyörivät karusellissä ja isommat oppilaat heittelivät palloa, leikkivät halipataa, ihanaa Ü. 

Sählyä ja halipataa
Erityisesti vitoskutosluokkalaisten amerikkalaisen jalkapallon pelaaminen sai hymyn huulilleni. Useimmiten nämä koulun vanhimmat oppilaat seurustelevat ja seisoskelevat. Nyt oli kuitenkin menoa ja meininkiä.

Vauhtia liikuntavälitunteihin on tuonut myös luistelumahdollisuus. Kaikki saavat kiiruhtaa jäälle taituroimaan, kunhan osaavat laittaa itse luistimet jalkaan ja kypärän päähän. Toisella puolella kenttää pelataan ja toisella puolella luistellaan vapaasti liidellen.

Luistelu on hauskaa!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Olympiakoulutusta Seinäjoella

Tänään olimme jälleen Seinäjoella kouluttautumassa. Tällä kertaa olympiakoulutuksessa, josta olimme hakemassa käytännönläheisiä vinkkejä olympiateemaan. Ja sitähän me saimme. Kiitos Suomen Olympia-akatemia, Seinäjoen PLU ja Tero Juonoja.

Meidän omatkin suunnitelmat hieman selkiytyivät. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa heti, vaan voi ottaa vain osan. Meidän ei tarvitse järjestää kokonaista olympiaviikkoa, vaan voimme pitää yhden iloisen riehakkaan olympiapäivän yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa. Jatkakaamme siis hyvin alkanutta matkaamme kohti Harralan koulun suurta olympiajuhlaa.

Liikkuva koulu -hankehakemusta

Tiistaina iltapäivällä kokoonnuimme jälleen hankekoulujen, nuoriso- ja liikuntatoimen kanssa miettimään hakemusasioita. Jokainen taho oli tehnyt omia suunnitelmiaan, mitä halutaan tehdä ja mihin tarvitaan rahaa.

Kaikkien esittelyiden jälkeen meillä oli melko selkeä suunnitelma: Haluamme välitunneista liikunnallisempia, yhteisen kiertävän liikunnanohjaajan ja edullisten välinehankintojen avulla. Myös nuoriso- ja liikuntatoimi voisivat hyödyntää liikunnanohjaajaa loma-aikana tapahtuvilla leireillä, joita on vuodessa viisi kappaletta.

Tämä suunnitelma vaatii toki melko paljon rahaa, myös Ilmajoen kunnalta. Opetusministeriöltä voi saada noin puolet hankkeen rahoitussuunnitelmasta. Toinen puolikas tulee siis olla kunnan omarahoitusosuutta. Jännityksellä odotamme mitä kunnantalolla suunnitelmiimme sanotaan?

Seuraava liike hankkeen tiimoilta onkin itse virallisen hankehakemuksen täyttäminen. Sovimme hankkeen viisihenkisen työryhmän kanssa tapaamisen jo ensi viikon keskiviikolle, jolloin käymme läpi kaikkien tahojen rahoitussuunnitelmat ja laitamme ne yhteen hakemukseen. Näin meillä on hankkeen seuraavaan ohjausryhmän palaveriin jotain mustaa valkoisella, mitä voimme näyttää kunnan päättäjille. Palaamme asiaan viimeistään helmikuun alussa.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Uudet leuanvetotangot

Toinen kerta toden sanoo vai kuinkas se sanonta nyt menikään... 

Kiitos Ilmajoen Pyörä ja Urheilu -liikkeelle! Saimme palautettua aiemmin ostetut liian lyhyet leuanvetotangot ja tilattua niiden tilalle uudet metrin mittaiset leuanvetotangot. Hyvää ja nopeaa palvelua!


Tangot ovat siis saapuneet eli tankojen asennus voi alkaa. Täytynee tehdä pikaisesti toimeksianto talonmiehille, jotta pääsemme vahvistamaan ja venyttelemään lihaksiamme.

Bring Sally Down, Bring Sally Up...

6.A-luokan mallioppilaat
 Viikko neljä alkoi tehokkaalla aamujumpalla 6.A-luokan ja Mikko-opettajan esimerkin mukaisesti. Soittimesta kuului Mobyn "Bring Sally Up" -kappale ja ohje oli yksinkertainen: kun kuuluu sana "Down" mennään alas ja kun kuuluu sana "Up" tullaan takaisin ylös.
Bring Sally UP....
Bring Sally DOWN
Kyllä oli liikuntasalissa todella tehokkaan näköistä jalkatreeniä. Biisin jälkeen niin oppilaat kuin opettajatkin heiluttelivat hieman jalkojaan. Taisi tulla aikasta monta kertaa kyykättyä alas ja ylös. Laskikohan kukaan kuinka monta kertaa biisissä sanottiin "Down" ja "Up"?

Välituntien polttavat pallot

Viime viikko eli viikko 3 oli koulussamme jälleen sisävälituntiviikko. Jokaisella luokalla oli jälleen tuttu aika ja mahdollisuus tulla liikkumaan koulun saliin vaikka koko luokan kanssa. 

Muutama luokka esitti jälleen kritiikkiä tähän sisävälituntien lukujärjestykseen. Osalla kun koulu alkaa vasta kymmeneltä ja oma vuoro saattaisi alkaa jo kello 9.30 tai 9.45. Olemme muistuttaneet näitä isompia oppilaita, että pienimmätkin oppilaat ovat osanneet omatoimisesti päättää ja tulla kouluun hieman aikaisemmin, jotta pääsevät osallistumaan oman luokan palloleikkeihin. Voimme toki miettiä lukujärjestyksen uudelleen tarkasteluakin. ;-)

Vauhtia riitti. Salissa lensi niin pallot, nauru kuin välillä hurja huuhtokin, kun oppilaat pelasivat ikuisesti toivottua ikuisuuspalloa. Se oli hauskaa katsottavaa.

Haetaan iloisia ja innostavia välituntivirittäjiä

Syyslukukaudella toimineiden välituntivirittäjien työsopimus meni katkolle joululomalla. :-) Loman jälkeen alkoi uusi kausi ja jokainen virittäjä sai pohtia, että haluaako jatkaa välituntivirittäjän työtehtävissä.

Laitoimme koulun käytäville uuden työpaikkailmoituksen, jolla haimme reippaita ja liikuntaan rohkaisevia välituntivirittäjiä. Tehtävää sai hakea niin vanhat kuin uudet virittäjät, tytöt ja pojat, neljäs-, viides- tai kuudesluokkalaiset. Jokaisen tuli toimittaa työhakemus, jossa kertoi lyhyesti niin itsestään kuin siitä, miksi halusi toimia välituntivirittäjänä.

Määräpäivään mennessä saimme yhteensä 17 hakemusta. Hieno saldo! Ainoa harmittava asia oli, ettei vanhoista virittäjistä löytynyt kuin neljä jatkajaa. Hienoa on kuitenkin, että nämä neljä lähtivät edelleen mukaan! Hyvä tytöt! Upea asia on myös, että saimme viisi poikaa innostumaan liikunnan ohjaamisesta.

Seuraavaksi järjestämmekin tuleville virittäjille muutaman tunnin mittaisen välituntivirityskoulutuksen. Siitä pian lisää.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hankefoorumi Seinäjoella

Torstaina järjestettiin Seinäjoella Liikkuva koulu hankefoorumi. Tilaisuuteen saapui myös aluehallintoviraston sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm, joka kertoi lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksesta, alkavasta hankehausta ja tulevan kauden painopisteistä. Tilaisuuden aikana esiteltiin jo käynnissä olevia hankkeita ja lisäksi oli mahdollisuus esittää kysymyksiä yleisesti hakuun ja oman kunnan hakemukseen liittyen.

Ilmajoen hankeväki oli myös hienosti edustettuna. Tilaisuus poiki jälleen paljon keskustelua. Oli hienoa kuulla muiden kuntien toimenpiteistä ja suunnitelmista. Näitä tilaisuuksia lisää!


Foorumin jälkeen sovimme oman hankkeemme tiimoilta seuraavaa: 

  • Yhteinen tavoitteemme on saada hankkeen avulla liikunnanohjaaja, joka kiertäisi hankekouluilla ohjaamassa muun muassa välituntiliikuntaa.
  • Jokainen koulu/taho miettii omat suunnitelmansa ja kustannussuunnitelmansa ennen seuraavaa hanketapaamista.
Suunnitelmia siis miettimään täällä Herralassakin. Ü

Idearikkaat oppilaat

Sotšin talviolympialaiset lähestyvät ja viimeistään nyt on aika käynnistää suunnittelutyö. Olemmehan mukana Suksien Sotšiin teemavuodessa. Oppilaat otetaan mukaan suunnitteluun.

Keskiviikkona liikunnallisen päivänavauksen yhteydessä jokainen luokka sai miettiä muutamia asioita liittyen tulevan kevään liikkumisiin. Osa luokista kirjasi ylös leikkimielisiä, hauskoja ja toteuttavissa olevia olympialaislajeja. Osa taas sai miettiä välituntiliikuntaa: millaisia toiminnallisia turnauksia pitkällä välitunnilla olisi kiva toteuttaa.

Liikuntasalissa vallitsi äänekäs, mutta keskittynyt ilmapiiri. Työskentely oli ahkeraa ja paperille tuli paljon mahtavia ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Hyvä oppilaat!

vasemmalla leikkimieliset olympialajit ja oikealla toiminnalliset välituntiturnaukset

Leuanvetotangot vaihtoon

Hei jälleen ja hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille!

Ennen joulua hehkutimme leuanvetotangoista, jotka oli tarkoitus asentaa joululoman aikana jokaisen luokan oviaukkoon. Toisin kävi. Loman aikana saimme viestin, että ostetut tangot olivatkin liian lyhyitä. Niitä ei voinut asentaa. Sitä vaan kuvitteli, että oviaukko kuin oviaukko niin kyllähän leuanvetotanko siihen sopii. Jäivät 3cm vajaaksi.

Olimme yhteydessä Ilmajoen Pyörä ja Urheiluun ja sovimme, että tangot voi palauttaa. Hienoa! Palautettujen tankojen tilalle voimme ottaa jotain muita liikuntavälineitä tai mahdollisesti tilata uudet metrin mittaiset leuanvetotangot, jotka sitten sopisivat oviaukkoihin.

Vanhan puukoulun oviaukot ovatkin hieman haastavampia, koska kaikki oviaukot ovat erimittaisia, puusepäntyönä valmistettu 1860. Kolmesta oviaukosta yksi taitaa olla jopa yli metrin mittainen, joten jää nähtäväksi löydämmekö siihen sopivaa tankoa.

Palaamme tankoasioihin lähiaikoina.