tiistai 24. tammikuuta 2017

Pihan muodonmuutos

Blogin kirjoittamisessa on ollut taukoa, mutta liikunta ja hyvinvointi ovat kuitenkin allekirjoittaneelle edelleen päivittäistä puuhaa. Mukava vaunutella aurinkoisessa pakkassäässä.

Viime kesänä Herralan koulun piha koki erittäin odotetun, mieluisan ja tervetulleen muodonmuutoksen. Pihaan ilmestyi liikuntaan innostavia telineitä, joita käytetään nyt ahkerasti niin kouluaikana että myös vapaa-ajalla.

Pihahanke lähti käyntiin Herralan koulun vanhempainyhdistyksen aloitteesta. Yhdistyksellä oli tarvittava omarahoitusosuus ja näin voitiin hakea rahoitusta Liiveristä. Kokosimme työryhmän, joka lähti työstämään hankesuunnitelmaa ja laskemaan hankkeen budjettia. Se ei ollut ihan helppoa, mutta hienosti siitäkin yhdessä selvittiin.

Keväällä 2016 muutaman kuukauden odottelun jälkeen hankkeessa päästiin eteenpäin. Hanke oli hyväksytty ja saimme tilata haluamamme telineet. Kilpailutuksen jälkeen päädyimme Lappsetin tuotteisiin. Tilasimme yhden isomman motoriikkaradan sekä monitoimikentän, jossa voi pelata monia eri urheilupelejä.

Kesäloman aikana pihassa lopulta rupesi tapahtumaan. Vanhempainyhdistys aloitti talkoot. Talkoissa oli suurena apuna Kaivinkoneurakoitsija Timo Yli-Kokko. Talkoissa urakoitiin motoriikkaradan ja monitoimikentän perustukset. Aluksi piti kuitenkin tehdä olemassa oleville telineille pieniä siirtoliikkeitä, jotta motoriikkaradalle saatiin kaivettua perustus suunnitellulle paikalle. Myös muutama puska ja pyörätelineet tuli siirtää toisaalle, jotta monitoimikenttä mahtui oikeaan osoitteeseen. Viralliset asennukset hoidettiin kuitenkin Lappsetin toimesta ja ne tapahtuivat elokuussa 2016.

Tällä hetkellä koulun piha näyttää tältä.





Pihan uudet telineet ovat aktiivisessa käytössä. Erityisesti monitoimikentän käytölle piti suunnitella toimintasäännöt ja aikataulut, jotta kaikki toimisi mahdollisimman leppoisasti. Koulupäivän aikana myös jokaisella luokalla on oma vuoronsa kentän käyttämiseen.



Monitoimikentän päätyyn asennettiin vielä korkeampi verkko, jottei pallot olisi jatkuvasti tiellä tai omakotitalon pihassa. Nyt pallot pysyvät hienosti areenan sisällä.


Pihan muodonmuutoksesta suuri kiitos kuuluu erityisesti Yli-Kokon perheelle, Arjalle ja Timolle! Sekä tietenkin aktiiviselle talkoojoukolle! Kiitos kaikille!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pesäpallokoulutusta

Maaliskuisena kevätpäivänä virittäydyimme jo kesäisen lajin, pesäpallon, saloihin Juha Kuoppalan johdolla Pohjanmaan Pesis ry:stä. Juha saapui koulullemme kahtena päivänä pitäen tunnin koulutuksen jokaiselle luokalle.

Tämä koulutus oli kaiken lisäksi ilmainen ja todella hyvä! Suosittelen!

Tässä muutama hyvä vinkki mitä jäi itselle käteen. Tutussa pesänryöstöleikissä pitikin tehdä jokin liike ennen ryöstämistä esimerkiksi kolme X-hyppyä. Heittoharjoittelu kannatti aloittaa sulkapallolla.

Talvinen liikuntapäivä

Koulullamme järjestetään joka vuosi koko koulun talvinen liikuntapäivä. Viime vuosina on ollut tapana vuorotella laskettelun ja perinteisen hiihdon tai luistelun välillä. Tänä vuonna oli vuorossa laskettelureissu. Kohteeksi valikoitua Kauhajoen Sotkanrinteet.

Oppilaat saivat kuitenkin valita lajikseen laskettelun, hiihdon tai pulkkailun. Vajaa puolet 175 oppilaasta valitsi laskettelun. Vain kolme oppilasta lähti hiihtämään ja loput menivät siis pulkkamäkeen. Pulkkamäessä riitti vilinää ja vilskettä.

 

Välituntiviritystä

Tänä vuonna koulussamme työskentelee vain kuusi välituntivirittäjää, mutta he ovat sitäkin ahkerampia ja reippaampia!

Syksyllä viritykseen osallistui hyvä määrä koulumme pienimpiä oppilaita. Innokkuutta riitti niin ulko- kuin sisävälituntiviritykseen. Vuoden vaihteen jälkeen virittäjät kuitenkin huomasivat, että osallistujamäärissä kävi huima lasku. Liekö syynä luminen piha, pulkat ja lapiot. Tekemistä riitti jokaisella.

Nyt pääsiäisen alla virittäjät kuitenkin innostuivat jälleen houkuttelemaan oppilaita viritykseen erillisellä pääsiäisvirityksellä. Tiedossa oli esimerkiksi hauskoja leikkejä ja pääsiäismunien etsintää. Sali olikin täynnä 1.-3. -luokkalaisia. Hienoa!

Tässä kuvia leikkivarjovirityksestä.

Uusia välineitä liikuntatunneille

Syksyn 2015 Liikkuva koulu -hankkeen tuella saimme jälleen tilattua kouluumme uusia liikuntavälineitä. Tällä kertaa keskityimme liikuntatunteihin ja siellä käytettäviin välineisiin.

Kuvasta näette tilaamiamme tuotteita. Kasasta löytyy muun muassa erilaisia palloja, peliliivejä, kaukalopallomailoja ja palloja, pelikartioita, koripalloverkkoja ja jumppamatto.

Liikunnallisia aamunavauksia

Koulussamme on muistettu pitää aina silloin tällöin liikunnallisia aamunavauksia, vaikka aamunavauksia onkin vain kerran viikossa.

Olemme tanssineet muun muassa Antti Tuiskun Keinutaan-biisin tahdissa. Tanssiliikkeissä mallia näyttivät kuudesluokkalaiset musaopettajansa johdolla.

Olemme myös lankuttaneet. Koulujen välisissä hiihtokilpailuissa menestyneet pääsivät näyttämään salin eteen mallia upeasta suorasta lankusta. 

Liikuntatuntien iloa

Talvi on tarjonnut hienot puitteet talviliikuntalajien treenaamiseen. Koulumme kentällä on ollut vanhempainyhdistyksen jäädyttämä jää. Koulumme lähellä on myös noin 500m päässä pulkkamäki ja 700m pituinen hiihtolenkki. Lisäksi olemme pystyneet hyödyntämään Ilmajoen keskuskentän jääkaukaloita, jonne on vain noin reilun 10 minuutin kävelymatka. Näitä liikuntapaikkoja olemmekin käyttäneet ahkerasti niin liikuntatunneilla kuin iltapäivätoiminnassa.

Tässä kuvamateriaalia muutamilta aurinkoisilta talvipäiviltä.


 
Kolmosluokkalaiset hoitivat hienosti yhteistyössä suksien kuljetuksen ladun varteen.