Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamunavaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamunavaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Liikunnallisia aamunavauksia

Koulussamme on muistettu pitää aina silloin tällöin liikunnallisia aamunavauksia, vaikka aamunavauksia onkin vain kerran viikossa.

Olemme tanssineet muun muassa Antti Tuiskun Keinutaan-biisin tahdissa. Tanssiliikkeissä mallia näyttivät kuudesluokkalaiset musaopettajansa johdolla.

Olemme myös lankuttaneet. Koulujen välisissä hiihtokilpailuissa menestyneet pääsivät näyttämään salin eteen mallia upeasta suorasta lankusta. 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kyykkyhaastetta

Tänään aamunavauksessa puhuttiin oman parhaansa tekemisestä, kaikkensa yrittämisestä ja ryhtiliikkeen aloittamisesta. Kevät on jo pitkällä, joten nyt kannattaa viimeistään aloittaa loppukiri ja kunnon tsemppivaihde kouluasioissa, mikäli haluaa parantaa jotain kouluainetta.

Parhaansa yrittämisestä saatiin aasinsilta sosiaalissa mediassa käynnissä olevaan 31.päivän kyykkyhaasteeseen, johon osa meidänkin koulun henkilökunnasta osallistuu. Mekin yritämme parhaamme, vaikka tämänkin päivän 155 kyykkyä tuntuu hurjan raskaalta. Onneksi niitä kaikkia ei tarvitse tehdä putkeen.

Lopuksi saimme kyykätä kaikki yhdessä ja hienostihan se sujui. Hyvä me!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Liikunnallisia aamunavauksia

Syksyn aikana on pidetty muutamia liikunnallisia aamunavauksia niin oppilaiden kuin opettajien toimesta. Kyykky on ollut erittäin suosittu liike... niin kuin kuvasta voi havaita Ü


Joulun alla nähtiin myös oppilaiden toteuttamia tonttutansseja. Hienoa!


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Maastojuoksuista menestystä

Lokakuun alussa juostiin koulujen väliset maastojuoksukilpailut Ilmajoen Palonkylän pururadalla. Kilpailuihin osallistui Herralasta 30 innokasta juoksijaa!

Palkintosijoille juoksi kahdeksan juoksijaa. Heitä onniteltiin koulun päivänavauksessa raikuvin aplodein. Hienoa!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Näy syksyn pimeydessä

Syksy saapuu ja pimeät aamut ja illat sen mukana.

Koulumme ekaluokkalaiset ovat joka vuosi saaneet uudet, upeat ja hienosti heijastavat turvaliivit. Tänä syksynä lahjoittajana toimi paikallinen kodinsisustusliike Lähdesmäki Oy.Liivit kävi jakamassa Tuomas Lähdesmäki. Liivin edessä komeili jokaisen käyttäjän oma nimi ja takana teksti Herralan koulu ja Lähdesmäki Oy.

Nyt voi turvallisesti liikkua, leikkiä ja pyöräillä aamuin illoin.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Valmistautumista Para School Day -tapahtumaan

Tänään tutustuimme hieman tuleviin Para School Day -päivän paralympiaurheilijoihin eli Katja Saariseen ja Aleksi Kirjoseen. Koulumme opettaja, Aki, kertoi aluksi lyhyesti urheilijoista ja heidän lajeistaan ja sen jälkeen katsoimme pienen videonpätkän, jossa Aleksi kertoo hieman itsestään ja temppuilee pyörätuolilla.

Videon jälkeen jokainen luokka sai paperin ja kynän. Luokka pääsi yhdessä keksimään mieleisiä kysymyksiä, joita voisi esittää perjantaina Katjalle tai Aleksille.

Kysymyksiä tuli valtavasti, on ainakin mistä valita. Kaikkia ei varmaankaan ennätetä kysymään. Tässä muutama esimerkkikysymys:
Miksi olette lähteneet mukaan Para School Day -tapahtumaan?, Mitkä ovat mieluisimmat urheilumuistonne?, Paljonko nostat Aleksi penkistä? tai Katja, pystytkö laskemaan hyppyreistä? Mielenkiinnolla odotamme vastauksia. :-)

Välituntivirityksessä palkitut

Vuoden viimeinen välituntiviritysjakso päättyi viime viikolla erittäin vauhdikkaissa merkeissä. Sali oli täynnä innokkaita liikkujia.
Tänään maanantaina oli sitten palkitsemisen aika. Tällä kertaa aktiivisia liikkujia oli niin runsaasti, että välituntivirittäjät eivät pystyneet suorilta palkitsemaan ketään. Pidimmekin arpajaiset. Neljä välituntivirittäjää tuli salin eteen ja jokainen sai nostaa yhden välituntivirityspassin. Onnetar suosi tällä kertaa kakkosluokkalaisia: Lidia Garbalia, Ella Hakalaa, Mikko Yli-Kokkoa ja Iida Hautaniemeä. Onnea uimalipun voittaneille!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Varvasläpsyä

Keskiviikkoaamu käynnistettiin aamujumpalla. Jumppa tapahtui pareittain ja tehtävä oli yksinkertainen: tuli yrittää läpsäistä omilla jaloilla parin varpaille. Periaatteessa helppoa, mutta todellisuudessa melko haastavaa. Kannattaa kokeilla!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Uimalippuja jaossa

Maanantain aamunavauksessa jaettiin uimalippuja ahkerimmin ulkoviritysjaksoon osallistuville oppilaille. Virityspasseja ei tässä jaksossa kovin montaa palautunut, mutta passeissa oli sitäkin useampi leima. Hyvin liikuttu ja osallistuttu! Tällä kertaa uimalipun saivat jälleen kakkosluokkalaiset Anne Juupaluoma, Ellamaria Rajamäki ja Fanny Mäki-Jussila. Hyvä tytöt!

Lisäksi erityismaininnan ja uimalipun sai Jukka Haapala, joka voitti kultaa KLL:n yleisurheilun-hallimestaruuskisoissa 60m juoksussa.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ketteryyttä aamutuimaan

Minna Canthin päivänä, 19.maaliskuuta, pidin aamunavauksen päivän aiheesta eli suomalaisesta naiskirjailijasta ja tasa-arvosta. Tärkeä aihe!

Lopuksi ennen virsikirjan avaamista meillä oli pieni ketteryysharjoitus. Jokainen otti molemmilla käsillä virsikirjan reunoista kiinni, nosti kädet ylös ja astui jaloilla käsien välistä. Tavoitteena oli pyöräyttää käsiä kolmesti ympäri astellen jaloilla käsien yli. Melko haastavaa. Oppilailla tuntui kuitenkin sujuvat huomattavasti helpommin kuin allekirjoittaneella itselleen. Ü

maanantai 10. helmikuuta 2014

Pääjumppaa

Suomalaisten mitalitili aukesi viikonloppuna Sotšin talviolympialaisissa. Komeasti hopeaa voittanut Enni Rukajärvi ansaitsee isot onnittelut!

Tässä mitalihumussa onkin mukava käynnistää myös Herralan omat olympialaiset. Kisatunnelma laitetaan käyntiin alkavalla viikolla, jolloin jakaudutaan kisajoukkueisiin. Kisajoukkueessa on kilpailijoita jokaisesta luokasta. Joukkueet kokoontuvat kolme kertaa jokaisena päivänä yhden tunnin verran. Tunnin aikana askarrellaan, keskustellaan ja hieman myös kisaillaan.

Olympiateemamme ampaistiin liikkeelle hauskalla pääjumpalla, jonka oli vetämässä 1B-luokka musiikinopettajansa Leena Saarisen johdolla. Laulun sanojen mukaisesti etsittiin ja näytettiin erilaisia päitä... olkapää, kyynärpää, kantapää, nenänpää, mutta tärkein niistä on PÄÄ!

1B-luokka näyttää mallia...

... ja muu koulu tekee perässä.
 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Bring Sally Down, Bring Sally Up...

6.A-luokan mallioppilaat
 Viikko neljä alkoi tehokkaalla aamujumpalla 6.A-luokan ja Mikko-opettajan esimerkin mukaisesti. Soittimesta kuului Mobyn "Bring Sally Up" -kappale ja ohje oli yksinkertainen: kun kuuluu sana "Down" mennään alas ja kun kuuluu sana "Up" tullaan takaisin ylös.
Bring Sally UP....
Bring Sally DOWN
Kyllä oli liikuntasalissa todella tehokkaan näköistä jalkatreeniä. Biisin jälkeen niin oppilaat kuin opettajatkin heiluttelivat hieman jalkojaan. Taisi tulla aikasta monta kertaa kyykättyä alas ja ylös. Laskikohan kukaan kuinka monta kertaa biisissä sanottiin "Down" ja "Up"?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän kynttiläkulkue

Torstaina kaikki oppilaat ja opettajat aloittivat koulupäivän virkistävällä ja tunnelmallisella kynttiläkulkueella. Hautakynttilät kädessä kävelimme koululta Ilmajoen sankarihautausmaalle. Hautausmaa sai kauniin väriloiston, kun jokainen laski hautakynttilän yhden sankarin haudalla.
   
 
Koulun pihalle palattuamme kokoonnuimme lipputangon ympärille nostamaan siniristilippumme salkoon ja kajauttamaan lippulaulun. Lisäksi saimme nauttia 1B-luokan iloisesta esityksestä.




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Liikettä nivelissä

Tämän viikon keskiviikkona Maaret-opettajalla oli päivänavauksessa paljon liikunnallista kerrottavaa. Kuten blogistamme jo aikasemmin ilmenee, olemme mukana sekä olympikomitean että paralympiakomitean tempauksissa.
Kaikkea kivaa siis tiedossa kevätlukukaudella!

Alkavan joulukuun ja ensimmäisen adventin kunniaksi Maaret-opettaja kehotti oppilaita paketoimaan oman kehon avulla virsikirjan. Parin tehtävä oli avata paketti paketin tietenkin tiukasti vastustaessa. Erilaisia paketteja tuli, mutta kaikki saatiin onneksi auki. 


Päivänavauksen jälkeen luokat palasivat  virkistyneenä kouluhommiin, kunnes oli pitkä liikuntavälitunti. Pitkällä liikuntavälitunnilla virittäjät ovat aloittaneet sisäleikkijakson. Mukana oli taas innokasta ja iloista porukkaa! 
 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pituutta huikeat 251cm!

Me Liikkuva koulu -koordinaattorit saadaan olla ylpeitä meidän koulun opettajien liikuntamyönteisestä asenteesta ja upeasta panostuksesta esimerkiksi liikunnallisiin aamunavauksiin.

Tälläkin viikolla olemme saaneet molemmissa aamunavauksissa pienen liikunnallisen tuokion. Maanantaina oli motorista aivojumppaa ja tänään oli venyttelyä, kiitos Karita ja Asko!

Tänään aamunavauksessa puhuttiin ihmisen kasvamisesta niin fyysisestä että henkisestä kasvusta. Viisaiden sanojen jälkeen suurin osa varmasti ajatteli, että pian toivotetaan "hyvät loppuviikot". Mutta ei, Askopa vetäisikin hatusta liikunnallisen lopetuksen, liittyen myös kasvamiseen. :-)

Askolla oli faktaa maailman pisimmästä ihmisestä, joka muuten on Sultan Kosen 251cm pitkä. Jokainen oppilas ja opettaja sai kolme ja vain kolme mahdollisuutta venyttää itsensä Kosenin pituuteen. Ohjeita kuunneltiin keskittyneesti ja jokainen tsemppasi niin itseään kuin vierustoveriaan kasvamaan yhä vaan pidemmäksi. Lopulta sen kolmannen ja viimeisen yrityksen jälkeen Asko huudahti tulokseksi 251cm! Jee! Hyvä oppilaat, korkealle kurotettu! Te pystytte vaikka mihin!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Huugi Guugi -tanssailua ja Twister -pelailua

Päivä alkoi jälleen liikunnallisesti, kun osa 4B:n oppilaista johdatti salillisen lapsia ja aikuisia Huugi Guugi -tanssiin. Kaikki olivat hymyssä suin mukana, myös koulun henkilökunta.
Sä kätes ojenna ja taakse taivuta.
Sä kätes ojenna ja sillä piirrä ympyrä.
Sä Huugi Guugi tee ja pyöri ympäri
ja sitten lopeta...
 

Aulaan tuli tänään Twister -pelipaikka. Kiinnitimme aulan lattiaan erivärisiä ympyröitä riveittäin: sinistä, oranssia, vihreää, valkoista ja punaista. Suunnitteilla on myös peliin kuuluva väriruletti, jonka on lupautunut tekemään koulumme opettaja, Masa Luhtala. Väriruletin puute ei kuitenkaan estänyt pelaamista. Iltapäivällä kuudesluokkalaiset testasivat pelin. Yksi oppilaista toimi rulettina: hän kertoi ruumiinosan nimen ja värin, johon ruumiinosa piti laittaa. Hauskaa tuntui olevan!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Oppilaat liikuttivat aamunavauksissa

Aamunavauksella on pitkät perinteet Herralan koulussa. Nykyään yhteinen aamunavaus on kahdesti viikossa. Tämän viikon aamunavaukset olivat riemuvoitto Liikkuvalle koululle.

Maanantaina 5.a-luokan tytöt laittoivat koko koulun väen jumppaamaan vauhdikkaan biisin tahtiin. Tytöt olivat suunnitelleet aamujumpan, joka eteni vuodenaikojen mukaan. Liikkeet kumpusivat tuikitavallisista arkiaskareista ja -puuhista. Pääsimme mm. haravoimaan, pilkkimään, heittelemään lumipalloja ja soutamaan. Jumpan jälkeen viimeisetkin unihiekan rippeet olivat poissa. Loistava esimerkki muille! Hyvä flikat!

Keskiviikon päivänavaus lähes räjäytti tajunnan. 6.b:n poikaluokka (luokassa ei ole yhtään tyttöä) opettajansa Masan kanssa osoitti, että kyllä löytyy kanttia koulumme vanhimmista oppilaista. Masa-open säestäessä ja poikien laulaessa saimme aamujumpan. Laulu oli kaikille tuttu "Pää, olkapää, peppu, polvet...". Kohta laulu ja leikki raikui Herralan salissa. Kiitos tästä upeasta kokemuksesta pojille ja Masalle! Näitä lisää!