Ennen tämän blogin aukeamista, olemme kirjoittaneet päiväkirjaa. Tässä postauksessa on nyt monen kuukauden asiat. Jatkossa päivitämme tietenkin suoraan tänne blogiin. Tulossa myös kuvia.
Marraskuu 2012
Maaret ja Mari Vaasassa Liikkuva koulu -kiertueella, jossa
esiteltiin Liikkuva koulu -hanketta sekä esiteltiin jo pilottikoulujen omia
hankkeita. Kiinnostus ja innostus vahvistui! Voisiko meidänkin koulu olla Liikkuva
koulu?
Tammikuu 2013
Liikkuva koulu -hankkeesta keskusteltiin opettajien kesken
välitunneilla ja opettajankokouksissa. Osa opettajista osoitti heti
mielenkiintoaan, kun taas osa suhtautui ennakkomarkkinointiin hieman
mietteliäästi. Viimeisenä päivänä meillä oli Liikkuva koulu- ideariihi, jossa
oli paikalla liikuntatoimenjohtaja, vapaa-aikasihteeri, kouluterveydenhoitaja,
vanhempainyhdistyksen entinen ja nykyinen puheenjohtaja, ap/ip-ohjaaja sekä
Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun edustaja / Liikkuva koulu -mentori.
Helmikuu 2013
Päätimme lähteä hakemaan Liikkuva koulu -hankerahaa. Maaret
ja Mari valittiin vastuuhenkilöiksi. Hankehakemuksen tekeminen oli työlästä,
mutta opettavaista ja mukavaa. Juuri ennen hiihtolomaa saimme valmiin hakemuksen
postin vietäväksi kohti ELY-keskusta. Hiihtoloman jälkeen täydensimme
hakemusta liitteillä.
Huhtikuu 2013
Opettajankokouksessa Maaret ja Mari esittelivät lähetetyn
hakemuksen sekä suunnitelmaa siitä, miten voisimme edistää kouluyhteisömme
liikkumista ensi lukuvuonna. Jälleen
kerran totesimme, että meidän koulussa on olemassa jo paljon vakiintuneita
liikuntakäytäntöjä. Päätimme yhdessä,
joko hankerahalla tai ilman, tehdä koulustamme entistä aktiivisemman liikunnan
suhteen.
Huhtikuun aikana ideoimme sählylaatikoiden rakentamista sekä
liikunnallisia välipalakortteja luokkiin ensi lukuvuotta varten. Myös
välituntivirittäjien kartoittaminen aloitettiin.
Toukokuu 2013
Hankimme materiaalit sählykehikoita varten. Pidimme
välituntivirittäjille avoimen työhaastattelun kirjeen muodossa ja järjestimme
heille koulutuksen. Koulutuksessa virittäjät saivat virittäjien vinkkivihon, josta
saavat sitten ideoita ja leikkejä välituntiliikuttamiseen.
Kesäkuu 2013
Osallistuimme Ilmajoen kunnan ja JIK:n järjestämään
Harraste- ja perheliikuntapäivän suunnitteluun.
Elokuu 2013
Toinen kouluviikko toi mukanaan odotetun ja toivotun tuntirakennemuutoksen. Saimme kouluumme pitkän (30min) liikunnallisen välitunnin.
Tuntirakenne näyttää seuraavanlaiselta:
1.tunti klo 7.55-8.40
2.tunti klo 8.45-9.30
LIIKUNTAVÄLITUNTI (30min)
3.tunti klo 10.00-11.00
VÄLITUNTI (15min)
4.tunti klo 11.15-12.00
VÄLITUNTI (15min)
5.tunti klo 12.15-13.00
VÄLITUNTI (15min)
6.tunti klo 13.15-14.00
Valmistimme liikunnalliset välipalakortit ja hankimme
mahtavat liikuntavälinesaavit jokaiseen luokkaan. Jäimme kuitenkin odottamaan Ji sportin tilausta, jotta saavit täyttyisivät monipuolisista ja innostavista liikunnallisista välineistä.
 |
| Liikunnalliset välipalakortit |
Ensimmäinen välituntiviritysjakso käynnistyi ulkoleikkien merkeissä ja innokkaita liikkujia oli yli odotusten. Välituntivirityspassejakin sai kopioida ensimmäisen viritysviikon jälkeen lisää. Upeaa!
Järjestimme perheille liikuntapäivän yhteistyössä Ilmajoen
kunnan ja JIK:n kanssa. Päivän aikana pidimme koulumme yleisurheilukisat ja lisäksi lapset saivat perheineen tutustua erilaisiin
harrastuksiin.
Järjestimme elokuussa piirustuskilpailun, jonka aiheena oli
Herralan koulun oma Liikkuva koulu -logo. Kilpailuun osallistuivat kaikki
koulumme oppilaat ja jokaisen luokan parhaat työt pääsivät loppukilpailuun.
Oppilaat ja vanhemmat saivat äänestää parhaimmistosta liikuntapäivän aikana. Voittajaksi selviytyi
Eeva Ala-Fossin logo. Onnea Eevalle! Nyt logo koristaa esimerkiksi koulun tiedotuslehden kansilehteä.
 |
| Herralan koulun tiedote 2013-2014. |
Suunnittelimme koulumme opettajille koulutuspäivän
Kuortaneen urheiluopistolle 4.-5.10.2013. Ohjelmassa on liikuntaa, seurustelua, hyvää ruokaa ja Liikkuva koulu -sparrausta.
Maanantaiaamuna, 26.8., saapui kouluumme Ilmajoki-lehden toimittaja tekemään lehtijuttua liikkuvasta koulustamme ja toki myös koulumme Liikkuva koulu -hankkeesta. Samana aamuna Mari aloitti liikunnallisten päivänavausten pitämisen, joten toimittaja sai vauhdikkaita valokuvia liikkuvista oppilaista. Päivänavauksen jälkeen toimittaja otti myös valokuvan Herralan Liikkuva koulu -logosta suunnittelija Ala-Fossin ja hänen luokkansa kanssa.
 |
| Lehtiartikkeli koulumme Liikkuva koulu -hankkeesta. Ilmajoki-lehti 29.8.2013. |
|
|
Elokuun viimeisenä perjantaina liikuntavälitunnilla koulun salissa vallitsi vauhdikkaan iloinen ja railakas meno. Järjestimme vuoden ensimmäisen perjantaidiskon. Isompien luokkien oppilaat saivat toimia dj:nä kukin luokka vuorollaan. Tällä kertaa levyjä pyöritti 5A. Musiikki innosti oppilaita hyppimään, juoksemaan ja osaa totta kai myös tanssimaan. Diskon menestys oli hurja! Nimittäin heti seuraavalla välitunnilla luoksemme saapui joukko oppilaita kysymään: "Voisiko disko olla myös ensi viikolla?"
Syyskuu 2013
Syyskuu toi tullessaan liikuntaa ja virkistystä myös koulumme henkilökunnalle. Vietimme aurinkoisen tyky-iltapäivän patikoiden Paukanevan upeissa suomaisemissa. Kävelimme pitkospuita pitkin lintutornille ja takaisin. Eräät ottivat reppuunsa myös hieman painoja... Mitä nyt muutama maitopurkki ja makkarapaketti toivat pientä lisätehoa patikointiin. Liikunnan jälkeen oli mukava istahtaa nuotion ääreen nauttimaan Tillariinasta tulleilla herkuilla. Kyllä ruoka vaan maistuu hyvälle ulkosalla ja vielä kun seura oli niin mahtava!
Syyskuun 6. päivä Herralan koulun 47 oppilasta vietti liikunnallisen päivän Koskenkorvan Honkalanmäen urheilukentällä koulujenvälisissä yleisurheilukilpailuissa. Päivä alkoi vauhdikkaalla sukkulaviestillä, jonka voitti upeasti meidän koulun 12 henkinen I-joukkue. Hyvä Herrala!
Syyskuun puolessa välissä oli vuorossa sisäliikuntavälitunnit. Jokainen opettaja sai varata luokalleen oman 15 minuutin vuoron, jonka aikana luokka pääsi saliin pelaamaan polttopalloa tai ikuisuuspalloa. Mari ja Maaret toimivat ohjaajina ja välillä myös tuomareina.
Syyskuun kolmannella viikolla saapui Ji sportin tilaus ja pääsimme jakamaan välinesaavit luokkiin. Ilo oli ylimmillään, kun
saavit pursusivat sählymailoja, tornipelejä, erilaisia palloja,
renkaanheittopelejä, mölkkyä, aliasta, frisbee-kiekkoja, hyppynaruja, vanteita,
twistnaruja… Miten liikuttavaa!
 |
| Liikuntaan innostava välinesaavi, joka löytyy jokaisesta luokasta. |
Myös liikunnallisia välipaloja on nautittu luokissa. Meno on siis melko vauhdikasta!