Koulumme ensimmäinen Liikkuva koulu -vuosi on lopuillaan ja on loppuraportin kirjoittamisen aika. Ennen kirjoittamiseen ryhtymistä halusimme kuitenkin kysäistä itse hankkeeseen osallistuvilta niin oppilailta että opettajilta palautetta.
Palautteita oli erittäin mieluisa lukea. Päällimmäisenä mieliin oli jäänyt koulun omat Olympialaiset, Para School Day ja perjantaidisko. Välituntivälineistä pidettiin myös kovasti.
Ensi vuodeksi toivottiin muun muassa koulun yhteisiä tapahtumia, pienimuotoisia haastekisoja esimerkiksi välitunneille ja lisää välineitä välituntileikkeihin. Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan!
Herralan koulun Liikkuva koulu -hanke kantaa nimeä Hyvinvointia Herralasta - luovasti liikkuen. Tämän blogin avulla pääsee tutustumaan ja seuraamaan, miten Herralassa liikutaan ja liikutetaan oppilaita sekä opettajia Liikkuva koulu -hankkeiden aikana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Para School Day. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
tiistai 20. toukokuuta 2014
Para School Day -päivä
Para School Day -päivämme käynnistyi yhteisesti saliin kokoontuen. Oppilaat olivat iloisella ja ehkä hieman jännittyneen odottavalla mielellä.
Paralympiakomiteasta paikalla oli Katja Saarinen ja Tuomas Törrönen. Aleksi Kirjonen oli joutunut jättämään Para School Day -kiertueen väliin sairastumisen takia. Aluksi katsoimme kuitenkin Aleksin terveiset videon välityksellä.
Seuraavaksi pääsimme esittämään keksimiämme kysymyksiä. Kysymykset esitti 5B-luokan Sanna ja Tuomas. Kysymykset olivat myös Katjan mielestä hyviä ja saimme vastaukset useampaan kysymykseen kuin ajattelimme. Oppilaat saivat nimittäin esittää vielä lopuksi lisäkysymyksiä omalta paikaltaan.
Erityisen mielenkiintoista ja jännittävää oli saada vastaus kysymykseen: "Miten voit seisoa nyt kahdella jalalla, kun kuitenkin laskettelet yhdellä jalalla?" Ja vastaushan oli ROBOTTIJALKA.
Jotta tutustuminen vammaisurheiluun ei jäisi vain tähän yhteen päivään, saimme Katjalta lahjaksi mahtavan säkin, joka sisälsi kaksi erilaista helisevää palloa, toinen sisälle maalipallon pelaamista varten ja toisen ulos jalkapallon pelaamiseen. Lisäksi säkissä oli useita silmälappuja. ISO KIITOS!
Yhteisen tuokion jälkeen alkoi kunnon action! Työskentelypisteitä oli yhteensä neljä, mutta useammassa pisteessä pääsi kokeilemaan kahta eri toimintaa. Työskentelypisteiden ohjaajiksi oli saapunut Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijoita. Pisteet pyörivät todella hienosti ja täysin aikataulun mukaisesti.
Salissa oli kolme eri toimintaa.
Yhdellä pisteellä pääsimme kokeilemaan pyörätuolikoripalloa. Todella kivaa! Piti vain muistaa, ettei saanut tehdä kuin kaksi kelausta ja sitten piti syöttää kaverille tai pompauttaa pallo maahan.
Toisella pisteellä pelasimme lattialentopalloa jättikuution avulla. Hauskaa, mutta melko haastavaa!
Kolmannella pisteellä taituroimme pyörätuoleilla. Saimme pujotella kartioita ja yrittää suorittaa rata mahdollisimman vikkelästi.
Tällä pisteellä sattui ikävä tapaturmakin, kun eräs oppilas kaatui kolmipyöräisellä kelaustuolilla selälleen. Otsaan tuli reikä ja siihen laitettiin kaksi tikkiä. Onneksi ei käynyt hullummin.
Salista siirryimme ulos testaamaan pyörätuolirugbyn. Ja se se vasta olikin huisin siistiä! Sai mennä kovaa ja vähän toisten päällekin. :-)
Koulun pihassa oli puolestaan rauhallisempi peli käynnissä. Siinä pelattiin kuulapeli bocciaa, joka muistuttaa petankkia, joka saattaa olla joillekin tutumpi. Tämä peli vaati keskittymistä ja tarkkuutta!
Koulun kentällä pääsi pelaamaan jalkapalloa, mutta silmalaput silmillä. Ei ollutkaan enää niin helppoa. :-) Korvat piti olla tarkkana.
Lisäksi kentällä kokeiltiin sokkokävelyä ja -juoksua. Silmille sai asettaa erilaisia sokkolaseja, joissa oli erilaisia näkökentän vaikeuksia. Sokkona liikkuminen oli vaikeaa ja aluksi sitä harjoiteltiinkin parin kanssa rauhallisesti. Vasta lopuksi sai kokeilla yksin, jopa sitä sokkona juoksemista.
Päivä oli huikean upea. Kysyessäni omilta kakkosluokkalaisilta kommentteja ennen kotiinlähtöä, sain seuraavia vastauksia: Tosi kiva!, Hauskaa!, Mielenkiintoista! ja IHAN PARAS PÄIVÄ!
KIITOS PARALYMPIAKOMITEA JA ERITYISESTI KATJA JA TUOMAS!
Paralympiakomiteasta paikalla oli Katja Saarinen ja Tuomas Törrönen. Aleksi Kirjonen oli joutunut jättämään Para School Day -kiertueen väliin sairastumisen takia. Aluksi katsoimme kuitenkin Aleksin terveiset videon välityksellä.
Seuraavaksi pääsimme esittämään keksimiämme kysymyksiä. Kysymykset esitti 5B-luokan Sanna ja Tuomas. Kysymykset olivat myös Katjan mielestä hyviä ja saimme vastaukset useampaan kysymykseen kuin ajattelimme. Oppilaat saivat nimittäin esittää vielä lopuksi lisäkysymyksiä omalta paikaltaan.Erityisen mielenkiintoista ja jännittävää oli saada vastaus kysymykseen: "Miten voit seisoa nyt kahdella jalalla, kun kuitenkin laskettelet yhdellä jalalla?" Ja vastaushan oli ROBOTTIJALKA.
Jotta tutustuminen vammaisurheiluun ei jäisi vain tähän yhteen päivään, saimme Katjalta lahjaksi mahtavan säkin, joka sisälsi kaksi erilaista helisevää palloa, toinen sisälle maalipallon pelaamista varten ja toisen ulos jalkapallon pelaamiseen. Lisäksi säkissä oli useita silmälappuja. ISO KIITOS!
Yhteisen tuokion jälkeen alkoi kunnon action! Työskentelypisteitä oli yhteensä neljä, mutta useammassa pisteessä pääsi kokeilemaan kahta eri toimintaa. Työskentelypisteiden ohjaajiksi oli saapunut Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijoita. Pisteet pyörivät todella hienosti ja täysin aikataulun mukaisesti.
Salissa oli kolme eri toimintaa.
Yhdellä pisteellä pääsimme kokeilemaan pyörätuolikoripalloa. Todella kivaa! Piti vain muistaa, ettei saanut tehdä kuin kaksi kelausta ja sitten piti syöttää kaverille tai pompauttaa pallo maahan.
Toisella pisteellä pelasimme lattialentopalloa jättikuution avulla. Hauskaa, mutta melko haastavaa!
Kolmannella pisteellä taituroimme pyörätuoleilla. Saimme pujotella kartioita ja yrittää suorittaa rata mahdollisimman vikkelästi.
Tällä pisteellä sattui ikävä tapaturmakin, kun eräs oppilas kaatui kolmipyöräisellä kelaustuolilla selälleen. Otsaan tuli reikä ja siihen laitettiin kaksi tikkiä. Onneksi ei käynyt hullummin.
Salista siirryimme ulos testaamaan pyörätuolirugbyn. Ja se se vasta olikin huisin siistiä! Sai mennä kovaa ja vähän toisten päällekin. :-)
Koulun pihassa oli puolestaan rauhallisempi peli käynnissä. Siinä pelattiin kuulapeli bocciaa, joka muistuttaa petankkia, joka saattaa olla joillekin tutumpi. Tämä peli vaati keskittymistä ja tarkkuutta!
Koulun kentällä pääsi pelaamaan jalkapalloa, mutta silmalaput silmillä. Ei ollutkaan enää niin helppoa. :-) Korvat piti olla tarkkana.
Lisäksi kentällä kokeiltiin sokkokävelyä ja -juoksua. Silmille sai asettaa erilaisia sokkolaseja, joissa oli erilaisia näkökentän vaikeuksia. Sokkona liikkuminen oli vaikeaa ja aluksi sitä harjoiteltiinkin parin kanssa rauhallisesti. Vasta lopuksi sai kokeilla yksin, jopa sitä sokkona juoksemista.
Päivä oli huikean upea. Kysyessäni omilta kakkosluokkalaisilta kommentteja ennen kotiinlähtöä, sain seuraavia vastauksia: Tosi kiva!, Hauskaa!, Mielenkiintoista! ja IHAN PARAS PÄIVÄ!
KIITOS PARALYMPIAKOMITEA JA ERITYISESTI KATJA JA TUOMAS!
maanantai 12. toukokuuta 2014
Valmistautumista Para School Day -tapahtumaan
Tänään tutustuimme hieman tuleviin Para School Day -päivän paralympiaurheilijoihin eli Katja Saariseen ja Aleksi Kirjoseen. Koulumme opettaja, Aki, kertoi aluksi lyhyesti urheilijoista ja heidän lajeistaan ja sen jälkeen katsoimme pienen videonpätkän, jossa Aleksi kertoo hieman itsestään ja temppuilee pyörätuolilla.Videon jälkeen jokainen luokka sai paperin ja kynän. Luokka pääsi yhdessä keksimään mieleisiä kysymyksiä, joita voisi esittää perjantaina Katjalle tai Aleksille.
Kysymyksiä tuli valtavasti, on ainakin mistä valita. Kaikkia ei varmaankaan ennätetä kysymään. Tässä muutama esimerkkikysymys:
Miksi olette lähteneet mukaan Para School Day -tapahtumaan?, Mitkä ovat mieluisimmat urheilumuistonne?, Paljonko nostat Aleksi penkistä? tai Katja, pystytkö laskemaan hyppyreistä? Mielenkiinnolla odotamme vastauksia. :-)
tiistai 6. toukokuuta 2014
Suksien Sotšiin -verkkojulkaisu ja Para School Day -kummien tervehdys
Suksien Sotšiin -teemavuosi on päättymässä ja aiheesta julkaistiin viimeinen verkkojulkaisu Suomen Olympiakomitean sivuilla. Myös Herralan koulu pääsi mukaan tähän neljänteen verkkojulkaisuun, jossa kerrotaan muun muassa esimerkkejä teemavuoden toteuttamisesta. Hienoa!Teemavuosi jatkuu meillä vielä näin toukokuussa, kun saamme ensi viikon perjantaina, 16.5., kouluumme paralympiaurheilijoita, yleisurheilija Aleksi Kirjosen ja alppihiihtäjä Katja Saarisen.
Katso Para School Day -kummien, Aleksi Kirjosen ja Henry Mannin, tervehdykset.
Lisää kuvamateriaalia kaksikon temppuilusta löytyy tästä.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Para School Day lähestyy
Toukokuun 16. päivä kouluumme saapuu Para School Day -kiertue. Kiertua järjestetään jo neljättä kertaa ja tällä kertaa meillä herralalaisilla on ilo ja kunnia päästä tutustumaan vammaisurheilijoihin ja kokeilemaan heidän kanssaan erilaisia vammaisurheilulajeja. Lajivaihtoehtoina on esimerkiksi maalipalloa, pyörätuolirugbya ja -koripalloa, tarkkuuspeli bocciaa, näkövammaisten jalkapalloa ja istumalentopalloa.
Kiertuepäivän järjestäjiltä olemme saaneet etukäteen hyvän tehtäväpaketin ja lisäksi netistä voi ladata ilmaiseksi erinomaisen Paralympialaiset tutuksi -kasvatusmateriaalin. Näiden materiaalien avulla me opettajat voimme aktivoida oppilaita tutustumaan vammaisurheiluun ja sitä kautta lisätä myös oppilaiden tietoutta vammaisurheilusta. Tarkoituksenamme onkin ennen tulevaa kiertuepäivää pitää pienimuotoisia peli-, leikki- ja tehtävätuokioita joko yksittäisillä oppitunneilla ihan luokkatilassa tai liikuntatunneilla salissa ja ulkona.
Viime viikon liikuntatunnilla 3.luokkalaiset pääsivät kokeilemaan erilaisia kuuloaistiharjoituksia. Harjoituksissa piti siis käyttää erityisesti kuuloaistia, koska näköaistin käyttö oli estetty huivilla.
Yksi leikeistä oli Aarteen etsiminen. Oppilaat työskentelivät pareittain ja toisen parin silmille sidottiin huivi. Toinen pari asetti aarteen, sidotun hyppynarun, liikuntasalin reunalle. Tämän jälkeen näkevä oppilas alkoi ohjeistamaan "sokeaa" oppilasta aarteen löytämisessä.
Aluksi näkevä antoi ohjeita kulkemalla "sokean" lähellä.
Lopuksi hieman vaikeutimme samaa harjoitusta siten, että näkevä antoikin ohjeet salin reunalta. Tällöin "sokea" sai todella pinnistellä kuuloaistinsa kanssa, jotta pystyi erottamaan hänen parinsa ohjeet muiden ohjeiden joukosta.
Oppilaiden mielestä harjoitus oli todella mielenkiintoinen, kiva ja vähän jännittäväkin.

tiistai 26. marraskuuta 2013
Para School Day -kiertue saapuu Herralaan
Tänään saimme ilouutisen Suomen Paralympiakomitealta. Herralan koulu on valittu mukaan vuoden 2014 Para School Day –kiertueelle. Onnekkaat kymmenen koulua valittiin 56 upean hakemuksen joukosta. Hyvä Herrala!
Suomen Paralympiakomitea tuo paralympiaurheilun kymmenelle koululle toukokuussa 2014, jolloin jokainen liikkuu tavallaan Para School Day –kiertueella. Paralympiakomitea haluaa tarjota myös meidän koululle elämyksellisen urheilupäivän, joka kannustaa oppilaita urheiluharrastukseen ja inspiroi näkemään, että elämän haasteet eivät ole este unelmien toteuttamiselle.
![]() |
| www.paraschoolday.fi |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)