Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyppykuviot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyppykuviot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Toiminnallisuutta portaissa

Koulumme portaat saivat jälleen väriä ja toimintaa, kun nämä värikkäät numerotarrat aseteltiin portaikkoon.

TET-harjoittelussa olleet oppilaat ahersivat ja toteuttivat kertotauluportaat. Iso kiitos heille!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Taukojumppaa

Koulumme käytävät ovat olleet nyt noin kahden vuoden ajan upean värikkäät ja liikuntaan innostavat. Mainosteipeistä leikatut kuviot ovat edelleen yhtä tukevasti maassa ja seinillä kuin syksyllä 2013. Tänä syksynä lisäämme kuvioita meidän portaikkoon. Siitä lisää tuonnempana.


Tänä aamuna työskentelyni keskeytti käytävältä kuuluva iloinen töminä ja tuhina. Meno oli vauhdikasta, kun oppilaat liikuttivat hetken itseään viiden minuutin siirtymävälitunnilla. Sitä oli ilo seurata! 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Liikunnallista käytävätaidetta

Koulumme käytäviä on kevättalven ajan ilahduttanut iloisen värikkäät taideteokset, joiden aihe on liikunnallinen ja osin myös talvinen. Taideteokset ovat niin pienempien kuin isompienkin taiteilijoiden tekemiä.

 



Lisäksi käytävämme ovat saaneet kevään aikana lisää väriä ja liikunnallista puuhaa. Lattialla olevien hyppykuvioiden lisäksi seinille on ilmestynyt omat merkit. Kuka ponnistaakaan korkeimmalle?

lauantai 16. marraskuuta 2013

1.a-luokan terveisiä viikon varrelta

Jumppapallot meidän luokassa.
Järjestäjät aloittavat päivän kalenterilla.

Ensin keksittiin yhdessä ulkoleikkejä.
Jokainen piirsi yhden leikin.

Vipinäkortit eli ulkoleikkikortit onnistuivat hienosti.
Ensi viikolla kortit käyttöön.

1.a- ja 1.b-luokkalaiset ovat
osallistuneet Sporttikerhoon.

Liikuntavälipalana oli leikki "Istu, ole hyvä!"

Matematiikassa koekin onnistui
jumppapallojen päällä istuen.

Välillä voi käydä käytävässä hyppelemässä
hyppykuvioilla.



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Huugi Guugi -tanssailua ja Twister -pelailua

Päivä alkoi jälleen liikunnallisesti, kun osa 4B:n oppilaista johdatti salillisen lapsia ja aikuisia Huugi Guugi -tanssiin. Kaikki olivat hymyssä suin mukana, myös koulun henkilökunta.
Sä kätes ojenna ja taakse taivuta.
Sä kätes ojenna ja sillä piirrä ympyrä.
Sä Huugi Guugi tee ja pyöri ympäri
ja sitten lopeta...
 

Aulaan tuli tänään Twister -pelipaikka. Kiinnitimme aulan lattiaan erivärisiä ympyröitä riveittäin: sinistä, oranssia, vihreää, valkoista ja punaista. Suunnitteilla on myös peliin kuuluva väriruletti, jonka on lupautunut tekemään koulumme opettaja, Masa Luhtala. Väriruletin puute ei kuitenkaan estänyt pelaamista. Iltapäivällä kuudesluokkalaiset testasivat pelin. Yksi oppilaista toimi rulettina: hän kertoi ruumiinosan nimen ja värin, johon ruumiinosa piti laittaa. Hauskaa tuntui olevan!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Väriloisto käytävillä kasvaa

Tänään oli vuorossa jälleen hyppykuvioiden kiinnitysoperaatio: kivikoulun yläkerta ja puukoulun aula saivat värikkäät kuviot lattiaan.

Iso, iso kiitos näistä hyppykuvioista kuuluu 6.-luokkalaisille tekstiilikäsityön oppilaille. Heillä innostusta ja iloa piisaa, vaikka lapasten neulominen onkin ollut nyt hieman tauolla. Ensi viikolla jatkamme varmasti taas lapastenkin parissa. :-) Oppilaat ovat tosiaan itse suunnitelleet, leikanneet, kiinnittäneet ja tietenkin koeajaneet nämä kuviot käsityötuntien aikana. Hyvä te!

Kivikoulun yläkerran käytävästä tuli varsin vauhdikas. Testaajien syke ainakin nousi, kun he hyppivät käytävän kuviot päästä päähän. Hyppijöiden mielestä konkkaamista, tai kuten allekirjoittanut sanoisi kinkkaamista, oli kuulemma melko paljon. No kyllähän radalla konkattiin niin sivuttain että suoraan eteenpäinkin. Hyvää motoriikkaharjoitusta kaikki! Siinä hyppiessään oppilailla itsellään heräsikin ajatus pitää koulun yhteinen liikuntatunti hyppykuvioita pomppien. Liikuttaisiin käytävältä käytävälle muutama kierros ja kyllä varmasti tulisi jaloille kyytiä. :-)

Tässä yläkerran väriloistosta:



       

Lopuksi ehdimme tehdä vielä puukoulun aulaan ympyrän muotoisen hyppyradan. Siellä saimme testihyppijöiksi sekä 3.luokan opettajan, Leena Saarisen, että 6.luokkalaisia poikia.



sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Siirtymätilanteet liikkuen

Koulussamme pyritään siirtymään paikasta toiseen eri tavoilla liikkuen.

Oppitunnilla tehtävien tarkistaminen tapahtuu tarkastuspisteellä joko itsenäisesti kirjasta tarkastaen tai opettajan tarkastamana. Siirtyminen tapahtuu esimerkiksi tavallisesti kävellen, päkiäkävellen, kyykkykävellen tai konkaten. Jos tarkastuspisteellä on ruuhkaa, voi kiertää vaikka vähän pidemmän kautta.

Suurin osa koulumme oppilaista ruokailee Ilmajoen terveyskeskuksen ruokala Tillariinassa. Ruokalaan tulee kulkea pihan kautta. Kakkosluokkalaiset ovat syksyn aikana siirtyneet ruokalaan usein juosten, laukka-askelin tai konkaten. Joskus leikitään myös seuraa johtajaa, jolloin jonon ensimmäistä matkitaan.

Tällä viikolla siirtymätilanteiden liikkumista on lisännyt käytävälle laitetut hyppykuviot. On ollut tosi ilo huomata, kun välitunnilta sisälle tultaessa oppilaat tutkivat tarkasti käytävien kuvioita ja hyppivät vauhdikkaasti. Osa oppilaista kiertää hyppyradan ihan omaksi ilokseen ja pyytää jopa kavereita ottamaan aikaa itselleen. Mainiota itsensä kanssa kilpailua, ei muuta kuin nopeutta lisää ja aikaa paremmaksi. Lisäksi kuvioita on käytetty oppituntien välipalaliikuntana: muutama minuuttia taukoa ja osa oppilaista ehtii hyppiä radan kuusikin kertaa läpi.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Mainosteippien arvoitus ratkeaa

Jatkoimme 6.luokkalaisten kanssa Mainos-Laakson lahjoittamien mainosteippien parissa työskentelyä. Ensin leikattiin hieman lisää kuvioita ja sitten päästiin lopulta toteuttamaan suunnitelmia.


Ennen työskentelyn alkua pyysimme koulun siistijää, Minnaa, putsaamaan käytävät hiekasta ja pölystä. Seuraavaksi lähdimme hyppimään pitkin käytäviä ja suunnittelemaan erilaisia askel- ja hyppykuvioita. Lopputulos oli iloisen värikäs ja hauska!

Johan PIRISTÄÄ...

Tarrojen kiinnitys käynnissä.
ja LIIKUTTAA!

Saimme heti useamman innokkaan testihyppijän. Käytävien kuviot herättivät niin 5.luokkalaisten tyttöjen kuin muutaman opettajankin mielenkiinnon. Naurua ja vauhtia riitti, kun iloiset hyppijät loikkivat ja pomppivat kuviot läpi. Kovasti sai siis kehuja käytävän liikunnallinen väriloisto. Tytöt pyysivät heti, että kai tälläisiä kuvioita tulee muillekin käytäville. Tottakai tulee!

Nyt käytävilläkin saa hyppiä!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Mainos-Laakson lahjoitus

Saimme muutama viikko sitten upean lahjoituksen yritykseltä nimeltä Mainos-Laakso. Kiitos lahjoituksesta kuuluu yrityksen omistajalle Harri Laaksolle. Mitähän näistä iloisen värisistä mainosteipeistä voisi tehdä?

Säkillinen erivärisiä mainosteippejä
Seuraavan kuvakollaasin avulla voi päästä hieman jyvälle meidän suunnitelmista: mitä olemme miettineet ja mitä olemme tekemässä. Mitä uutta liikunnallista kouluumme on tulossa?

Kuudesluokkalaiset ahkeroimassa mainosteippien parissa.