tiistai 17. syyskuuta 2013

Aiemmin tapahtunutta...

Ennen tämän blogin aukeamista, olemme kirjoittaneet päiväkirjaa. Tässä postauksessa on nyt monen kuukauden asiat. Jatkossa päivitämme tietenkin suoraan tänne blogiin. Tulossa myös kuvia.

Marraskuu 2012
Maaret ja Mari Vaasassa Liikkuva koulu -kiertueella, jossa esiteltiin Liikkuva koulu -hanketta sekä esiteltiin jo pilottikoulujen omia hankkeita. Kiinnostus ja innostus vahvistui! Voisiko meidänkin koulu olla Liikkuva koulu?

Tammikuu 2013
Liikkuva koulu -hankkeesta keskusteltiin opettajien kesken välitunneilla ja opettajankokouksissa. Osa opettajista osoitti heti mielenkiintoaan, kun taas osa suhtautui ennakkomarkkinointiin hieman mietteliäästi. Viimeisenä päivänä meillä oli Liikkuva koulu- ideariihi, jossa oli paikalla liikuntatoimenjohtaja, vapaa-aikasihteeri, kouluterveydenhoitaja, vanhempainyhdistyksen entinen ja nykyinen puheenjohtaja, ap/ip-ohjaaja sekä Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun edustaja / Liikkuva koulu -mentori.

Helmikuu 2013
Päätimme lähteä hakemaan Liikkuva koulu -hankerahaa. Maaret ja Mari valittiin vastuuhenkilöiksi. Hankehakemuksen tekeminen oli työlästä, mutta opettavaista ja mukavaa. Juuri ennen hiihtolomaa saimme valmiin hakemuksen postin vietäväksi kohti ELY-keskusta. Hiihtoloman jälkeen täydensimme hakemusta liitteillä.

Huhtikuu 2013 

Opettajankokouksessa Maaret ja Mari esittelivät lähetetyn hakemuksen sekä suunnitelmaa siitä, miten voisimme edistää kouluyhteisömme liikkumista ensi lukuvuonna. Jälleen kerran totesimme, että meidän koulussa on olemassa jo paljon vakiintuneita liikuntakäytäntöjä. Päätimme yhdessä, joko hankerahalla tai ilman, tehdä koulustamme entistä aktiivisemman liikunnan suhteen.

Huhtikuun aikana ideoimme sählylaatikoiden rakentamista sekä liikunnallisia välipalakortteja luokkiin ensi lukuvuotta varten. Myös välituntivirittäjien kartoittaminen aloitettiin. 

Toukokuu 2013
Hankimme materiaalit sählykehikoita varten. Pidimme välituntivirittäjille avoimen työhaastattelun kirjeen muodossa ja järjestimme heille koulutuksen. Koulutuksessa virittäjät saivat virittäjien vinkkivihon, josta saavat sitten ideoita ja leikkejä välituntiliikuttamiseen.

Kesäkuu 2013
Osallistuimme Ilmajoen kunnan ja JIK:n järjestämään Harraste- ja perheliikuntapäivän suunnitteluun. 

Elokuu 2013 

Toinen kouluviikko toi mukanaan odotetun ja toivotun tuntirakennemuutoksen. Saimme kouluumme pitkän (30min) liikunnallisen välitunnin. Tuntirakenne näyttää seuraavanlaiselta:

1.tunti klo 7.55-8.40
2.tunti klo 8.45-9.30
LIIKUNTAVÄLITUNTI (30min)
3.tunti klo 10.00-11.00
VÄLITUNTI (15min)
4.tunti klo 11.15-12.00
VÄLITUNTI (15min)
5.tunti klo 12.15-13.00
VÄLITUNTI (15min)
6.tunti klo 13.15-14.00

Valmistimme liikunnalliset välipalakortit ja hankimme mahtavat liikuntavälinesaavit jokaiseen luokkaan. Jäimme kuitenkin odottamaan Ji sportin tilausta, jotta saavit täyttyisivät monipuolisista ja innostavista liikunnallisista välineistä.

Liikunnalliset välipalakortit

Ensimmäinen välituntiviritysjakso käynnistyi ulkoleikkien merkeissä ja innokkaita liikkujia oli yli odotusten. Välituntivirityspassejakin sai kopioida ensimmäisen viritysviikon jälkeen lisää. Upeaa!

Järjestimme perheille liikuntapäivän yhteistyössä Ilmajoen kunnan ja JIK:n kanssa. Päivän aikana pidimme koulumme yleisurheilukisat ja lisäksi lapset saivat perheineen tutustua erilaisiin harrastuksiin.

Järjestimme elokuussa piirustuskilpailun, jonka aiheena oli Herralan koulun oma Liikkuva koulu -logo. Kilpailuun osallistuivat kaikki koulumme oppilaat ja jokaisen luokan parhaat työt pääsivät loppukilpailuun. Oppilaat ja vanhemmat saivat äänestää parhaimmistosta liikuntapäivän aikana. Voittajaksi selviytyi Eeva Ala-Fossin logo. Onnea Eevalle! Nyt logo koristaa esimerkiksi koulun tiedotuslehden kansilehteä.

Herralan koulun tiedote 2013-2014.

Suunnittelimme koulumme opettajille koulutuspäivän Kuortaneen urheiluopistolle 4.-5.10.2013. Ohjelmassa on liikuntaa, seurustelua, hyvää ruokaa ja Liikkuva koulu -sparrausta.

Maanantaiaamuna, 26.8., saapui kouluumme Ilmajoki-lehden toimittaja tekemään lehtijuttua liikkuvasta koulustamme ja toki myös koulumme Liikkuva koulu -hankkeesta. Samana aamuna Mari aloitti liikunnallisten päivänavausten pitämisen, joten toimittaja sai vauhdikkaita valokuvia liikkuvista oppilaista. Päivänavauksen jälkeen toimittaja otti myös valokuvan Herralan Liikkuva koulu -logosta suunnittelija Ala-Fossin ja hänen luokkansa kanssa.

Lehtiartikkeli koulumme Liikkuva koulu -hankkeesta. Ilmajoki-lehti 29.8.2013.


Elokuun viimeisenä perjantaina liikuntavälitunnilla koulun salissa vallitsi vauhdikkaan iloinen ja railakas meno. Järjestimme vuoden ensimmäisen perjantaidiskon. Isompien luokkien oppilaat saivat toimia dj:nä kukin luokka vuorollaan. Tällä kertaa levyjä pyöritti 5A. Musiikki innosti oppilaita hyppimään, juoksemaan ja osaa totta kai myös tanssimaan. Diskon menestys oli hurja! Nimittäin heti seuraavalla välitunnilla luoksemme saapui joukko oppilaita kysymään: "Voisiko disko olla myös ensi viikolla?"
   
Syyskuu 2013 

Syyskuu toi tullessaan liikuntaa ja virkistystä myös koulumme henkilökunnalle. Vietimme aurinkoisen tyky-iltapäivän patikoiden Paukanevan upeissa suomaisemissa. Kävelimme pitkospuita pitkin lintutornille ja takaisin. Eräät ottivat reppuunsa myös hieman painoja... Mitä nyt muutama maitopurkki ja makkarapaketti toivat pientä lisätehoa patikointiin. Liikunnan jälkeen oli mukava istahtaa nuotion ääreen nauttimaan Tillariinasta tulleilla herkuilla. Kyllä ruoka vaan maistuu hyvälle ulkosalla ja vielä kun seura oli niin mahtava!

Syyskuun 6. päivä Herralan koulun 47 oppilasta vietti liikunnallisen päivän Koskenkorvan Honkalanmäen urheilukentällä koulujenvälisissä yleisurheilukilpailuissa. Päivä alkoi vauhdikkaalla sukkulaviestillä, jonka voitti upeasti meidän koulun 12 henkinen I-joukkue. Hyvä Herrala!

Syyskuun puolessa välissä oli vuorossa sisäliikuntavälitunnit. Jokainen opettaja sai varata luokalleen oman 15 minuutin vuoron, jonka aikana luokka pääsi saliin pelaamaan polttopalloa tai ikuisuuspalloa. Mari ja Maaret toimivat ohjaajina ja välillä myös tuomareina.
Syyskuun kolmannella viikolla saapui Ji sportin tilaus ja pääsimme jakamaan välinesaavit luokkiin. Ilo oli ylimmillään, kun saavit pursusivat sählymailoja, tornipelejä, erilaisia palloja, renkaanheittopelejä, mölkkyä, aliasta, frisbee-kiekkoja, hyppynaruja, vanteita, twistnaruja… Miten liikuttavaa!

Liikuntaan innostava välinesaavi, joka löytyy jokaisesta luokasta.
Myös liikunnallisia välipaloja on nautittu luokissa. Meno on siis melko vauhdikasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti