sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Syysloman häämöttäessä

Syyslomaa edeltäneellä viikolla saimme koululle 12 kappaletta Polarin Aktiivisuusmittareita. Mittarit mittaavat aktiivisuutta esimerkiksi liikuntatunnin aikana. Syysloman jälkeen saamme ottaa mittarit käyttöön oppilaille. Mittareiden testikäyttöä on kokeillut muutama opettaja ja he ovatkin saaneet huomata, että aktiivisuuden eteen täytyy tehdä töitä. Mittari on lahjomaton! Päivitämme lisää käyttäjäkokemuksia, kunhan niitä saamme.


Alunperin olimme suunnittelleet hankkivamme kuomullisen liikuntavälineperäkärryn yhteistyössä liikunta- ja nuorisotoimen sekä muiden kyläkoulujen kesken. Tähän ideaan saimme muilta tahoilta liian vähän kannatusta, joten sitä ei kannata tässä vaiheessa investoida.

Perjantaina ennen syyslomaa palkitsimme uimalipulla kaksi ahkerimmin välituntiviritykseen osallistunutta oppilasta. Välituntivirityksessä meillä on ollut pihaleikkijakso. Molemmat palkinnot tästä jaksosta menivät 2.a-luokkaan. Lisäksi arvoimme kaksi uimalippua kaikkien viritykseen osallistuneiden kesken.

Viidennen ja kuudennen luokan oppilaat, jotka ovat toimineet virittäjinä, saivat mehua ja keksejä ensimmäisen välituntiviritysjakson päättymisen kunniaksi. Välituntivirittäjät ovatkin hienosti hoitaneet kukin oman osuutensa. Muutaman viikon päästä aloitamme välituntiviritysjakson, jonka teemana on sisäleikit. Tällöin viritys on koulun salissa.

Syyslomalle ampaisimme haastejalkapallo-ottelun siivittämänä. Opettajat pelasivat oppilaita vastaan tiukan ottelun. Jokaisesta luokasta pääsi edustajia mukaan peliin.  5.a-luokan Timo ja Antti jakoivat kunniakkaasti oikeutta tässä ottelussa. Oppilaat veivät voiton tasaväkisessä ottelussa, josta liikunnan riemua ei puuttunut. Kuvat kertokoon puolestaan!


Pallo keskelle ja peli käyntiin!
Iloisia ja vauhdikkaita kuvioita.
Määrätietoinen katse ja tarkka maalipotku, hyvä Jouko!
Erittäin taitava voittajajoukkue, ONNEA!

Lopuksi jaettiin palkinnot ja annettiin huikeat ablodit reiluille tuomareille.

Ensi vuoden haasteottelua ajatellen esitettiin jo pieni parannusehdotus: tämä jalkapallon haasteottelu pelattaisiin heti elokuussa. Näin ottelulla käynnistettäisiin Herralan uusi, iloisen reipas ja vauhdikas kouluvuosi. Sääkin saattaisi olla hieman lämpimämpi. Ei sillä etteikö nyt lokakuussakin sää olisi ollut upea, vaikka mittari melkein nollassa olikin. Kaikesta huolimatta todella hyvä parannusehdotus eli kannatetaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti