Perjantaina viides- ja kuudesluokkalaisista oppilaista kootut joukkueet olivat edustamassa kouluamme Ilmajoen koulujen välisessä jalkapalloturnauksessa. Tytöt ja pojat pelasivat molemmat omissa sarjoissaan ja joukkueisiin riitti innokkaita pelureita.
Pojat tulivat turnauksessa hienosti kolmanneksi, häviten vain yhden ottelun mestaruuden voittaneelle Palonkylän joukkueelle. Tytöt pelasivat myös hienon turnauksen, mutta tällä kertaa voittoja ei tullut tilille. Hauskaa turnauksessa tuntui kuitenkin olleen, mikä onkin pääasia! Joukkueet palasivat koululle oikein hyvässä hengessä, vaikka molemmat joukkueet joutuivatkin maistamaan tappion karvasta kalkkia. Pääasiahan ei suinkaan ole voitto, vaan reilu peli ja liikunnan ilo!
Turnauksen jälkeen oppilaat jatkoivat liikunnallista päivää Para School Day -tapahtuman merkeissä!
Herralan koulun Liikkuva koulu -hanke kantaa nimeä Hyvinvointia Herralasta - luovasti liikkuen. Tämän blogin avulla pääsee tutustumaan ja seuraamaan, miten Herralassa liikutaan ja liikutetaan oppilaita sekä opettajia Liikkuva koulu -hankkeiden aikana.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Maastojuoksuista menestystä
Koulujenväliset maastojuoksukilpailut juostiin kauniina, mutta viileänä tiistaina 29.4. Palonkylän pururadalla. Koulumme oli hienosti edustettuna n. 20 oppilaan voimin ja lähes jokaiseen sarjaan löytyi juoksijat.
Kaikki oppilaat onnistuivat hienosti omissa juoksuissaan ja jokainen oli selvästi lähtenyt antamaan kaikkensa juoksuradalla! Yhteishenki aamupäivän aikana oli hieno ja jokainen juoksija kannusti toisia odotellessaan omaa vuoroaan tai oman juoksunsa juostuaan. Kova kannustaminen selvästi teki tehtävänsä, sillä heti ensimmäisessä lähdössä ensimmäisen luokan tytöt nappasivat voiton sekä viidennen sijan. Kolmasluokkalaisten tyttöjen sarjassa kouluumme tuotiin hopeaa sekä poikien sarjasta napattiin 4. sijan. Neljäsluokkalaisten sarjasta oppilaat saavuttivat tuplamestaruuden, kun tytöissä sekä pojissa sarjan voittajat löytyivät koulustamme. Myös muissa sarjoissa nähtiin erittäin hienoja suorituksia ja tiukkaa taistelua sijoituksista. Kilpailujen järjestelyt sujuivat erittäin hienosti ja ehdimme takaisin koululle jo ruokailuun mennessä. Tämän jälkeen oli edessä paluu arkisen opiskelun ääreen, kun luokista kaikui taputuksia urheille juoksijoille. Isot kiitokset kilpailujen järjestäjille ja ahkerille toimitsijoille!
Oppilaita valittiin kisojen menestyksen perusteella Kuortaneella 6.5. juostuihin viestikarnevaaleihin, joissa kouluamme oli edustamassa kaksi juoksijaa. Ilmajoen tytöt sijoittuivat hienosti neljänneksi 17 joukkueen joukosta, mikä on erittäin hieno saavutus!

maanantai 12. toukokuuta 2014
Valmistautumista Para School Day -tapahtumaan
Tänään tutustuimme hieman tuleviin Para School Day -päivän paralympiaurheilijoihin eli Katja Saariseen ja Aleksi Kirjoseen. Koulumme opettaja, Aki, kertoi aluksi lyhyesti urheilijoista ja heidän lajeistaan ja sen jälkeen katsoimme pienen videonpätkän, jossa Aleksi kertoo hieman itsestään ja temppuilee pyörätuolilla.Videon jälkeen jokainen luokka sai paperin ja kynän. Luokka pääsi yhdessä keksimään mieleisiä kysymyksiä, joita voisi esittää perjantaina Katjalle tai Aleksille.
Kysymyksiä tuli valtavasti, on ainakin mistä valita. Kaikkia ei varmaankaan ennätetä kysymään. Tässä muutama esimerkkikysymys:
Miksi olette lähteneet mukaan Para School Day -tapahtumaan?, Mitkä ovat mieluisimmat urheilumuistonne?, Paljonko nostat Aleksi penkistä? tai Katja, pystytkö laskemaan hyppyreistä? Mielenkiinnolla odotamme vastauksia. :-)
Välituntivirityksessä palkitut
Tänään maanantaina oli sitten palkitsemisen aika. Tällä kertaa aktiivisia liikkujia oli niin runsaasti, että välituntivirittäjät eivät pystyneet suorilta palkitsemaan ketään. Pidimmekin arpajaiset. Neljä välituntivirittäjää tuli salin eteen ja jokainen sai nostaa yhden välituntivirityspassin. Onnetar suosi tällä kertaa kakkosluokkalaisia: Lidia Garbalia, Ella Hakalaa, Mikko Yli-Kokkoa ja Iida Hautaniemeä. Onnea uimalipun voittaneille!
tiistai 6. toukokuuta 2014
Suksien Sotšiin -verkkojulkaisu ja Para School Day -kummien tervehdys
Suksien Sotšiin -teemavuosi on päättymässä ja aiheesta julkaistiin viimeinen verkkojulkaisu Suomen Olympiakomitean sivuilla. Myös Herralan koulu pääsi mukaan tähän neljänteen verkkojulkaisuun, jossa kerrotaan muun muassa esimerkkejä teemavuoden toteuttamisesta. Hienoa!Teemavuosi jatkuu meillä vielä näin toukokuussa, kun saamme ensi viikon perjantaina, 16.5., kouluumme paralympiaurheilijoita, yleisurheilija Aleksi Kirjosen ja alppihiihtäjä Katja Saarisen.
Katso Para School Day -kummien, Aleksi Kirjosen ja Henry Mannin, tervehdykset.
Lisää kuvamateriaalia kaksikon temppuilusta löytyy tästä.
Pyörällä kouluun -päivä, 14.5.2014!
Millainen on aktiivinen koulumatka? Katso alla oleva video, joka kestää vain vajaa 6 minuuttia. Siinä on erittäin hyvää ja tärkeää tietoa niin oppilaiden vanhemmille, kuntapäättäjille että kouluille.
Näytetään siis omaa esimerkkiä ja kannustetaan oppilaita kulkemaan oma koulumatka kävellen, pyörällä tai kenties jollain muulla tavalla, jossa oppilas käyttää omia lihasvoimia.
Keskiviikkona, 14.5.2014, on Pyörällä kouluun -päivä. Haastammekin kaikki Herralan koulun oppilaat, perheet ja koulun henkilökunnan mukaan pyöräilypäivään. Liikutaan niin kouluun, päiväkotiin, töihin ja harrastuksiin mahdollisuuksien mukaan pyöräillen. Ja muistetaanhan suojata myös pää pyöräilykypärällä!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Herralan TALENT ja naamiaiset
Vappuaattona Herralan liikuntasali täyttyi värikkäistä ja hauskan näköisistä oppilaista ja opettajista. Oli alkamassa koulun oma TALENT-katselmus naamiaisasuihin pukeutuneen yleisön kannustaessa ja hurratessa. Esityksiä oli monenlaisia: tanssia, laulua ja soittoa.Katselmuksen jälkeen oli vuorossa VAPPUDISKO.
Vauhdikkaan diskon päätteksi oli päivän odotetuin ja jännittävin hetki, jolloin julistettiin voittajat niin naamiaisista että Talent-katselmuksesta.Aluksi palkittiin kaikkien oppilaiden joukosta kolme hauskinta ja omaan rooliinsa hienosti eläytyvintä naamiaisasuista oppilasta.
Tuomarit julistivat mielestään taitavimman talentin. Salin eteen pyydettiin kaikki huikean upeat esiintyjät. He kaikki saivat itselleen diplomin.
Talent-katselmuksen voiton vei 4.luokkalaisten tyttöjen bändi. He esittivät hienon ja hauskan laulun, johon olivat keksineen itse uudet sanat, jotka menivät jotenkin näin... me tytöt ollaan vaan ja shoppaillaan. Täytynee tarkistaa sanat itse laulajilta ja soittajilta. Ü
Lisäksi tuomarit palkitsivat yleisön suosikkiesityksen, joka selvisi äänekkäimmillä aplodeilla. Yleisön suosikki oli Pauliinan ja Aadan Viileä Venla - laulu- ja tanssiesitys.Päivä oli hauska ja vauhdikas! Kiitos uskomattoman rohkeille esiintyjille hienoista esityksistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)