sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Olympialaisten iltakisat

Herralan olympialaiset jatkuivat keskiviikkoiltana iltakisoilla, jotka järjestettiin yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa. Iltakisoihin sai tulla koko perheen voimin. Osallistuminen oli vapaaehtoista ja siksi saammekin olla erittäin ylpeitä kilpailjoistamme, koska suurin osa oli paikalla edustamassa omaan maataan. Mahtavaa!

Temppurata
Iltakisojen lajeina olivat temppurata, köydenveto ja futiksen finaaliottelu. Temppuradassa piti pujotella tötteröt, kyykistyä matalien tötteröjen päälle koskettaen takapuolella tötteröä ja ampua kolme panosta ämpäriin. Mikäli panokset menivät ohi, piti kiertää pieni sakkokierros niin monta kertaa kun tuli ohilaukauksia. Joukkueet suorittivat radan viestinä.

Köydenveto
Iltakisojen futisfinaali
Pimenevässä illassa oli hauska pelata futista. Kannustajat valaisivat maalin, jotta osumia olisi tullut enemmän. Tiukkoja paikkoja oli useita, mutta aina kilahti tolppaan. Peli ratkaistiin lopulta rangaistuslaukauksilla ja voiton vei Saksa maalein 2-1.

Illan hämyyn toi tunnelmaa kolme olympiarengasta, joissa jokaisella oli mahdollisuus paistaa makkaraa. Lisäksi tarjolla oli kahvia, teetä ja mehua. Kisapäivä oli erittäin onnistunut. Joukkueet kannustivat hienosti toisiaan ja tsemppasivat myös kanssakilpailijoitaan hyvässä reilun pelin hengessä.

Palava olympiarengas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti