Oppilaskunnan tavoitteena on järjestää erilaisia yhteistoiminnallisia tapahtumia ja asioita. Koulun kaikki oppilaat saavat ehdottaa omia ideoitaan. Ideat tulee kirjoittaa oman luokan ideavihkoon. Oppilaskunta käy läpi ideavihoissa olevia ideoita ja ottaa toteuttamiskelpoisimmat ideat tarkemmin keskustelun aiheeksi. Näin jokainen oppilas pääsee vaikuttaamaan koulunsa arkeen!
Herralan koulun Liikkuva koulu -hanke kantaa nimeä Hyvinvointia Herralasta - luovasti liikkuen. Tämän blogin avulla pääsee tutustumaan ja seuraamaan, miten Herralassa liikutaan ja liikutetaan oppilaita sekä opettajia Liikkuva koulu -hankkeiden aikana.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Herralan uusi oppilaskunta
Koulussamme on oppilaskunta, joka toimii nyt toista vuotta. Vaalipuheet on pidetty ja äänioikeudet käytetty. Nyt on aika esitellä tämän lukuvuoden (2015-2016) uusi oppilaskuntamme.
Oppilaskuntaan kuuluu oppilaita jokaiselta luokalta. Tässä kuvassa on mukana kaikki valitut jäsenet, niin viralliset että varajäsenet. Lisäksi kuvasta löytyy ohjaavaopettaja, Tuulia Kaunismäki.
Oppilaskunnan tavoitteena on järjestää erilaisia yhteistoiminnallisia tapahtumia ja asioita. Koulun kaikki oppilaat saavat ehdottaa omia ideoitaan. Ideat tulee kirjoittaa oman luokan ideavihkoon. Oppilaskunta käy läpi ideavihoissa olevia ideoita ja ottaa toteuttamiskelpoisimmat ideat tarkemmin keskustelun aiheeksi. Näin jokainen oppilas pääsee vaikuttaamaan koulunsa arkeen!
Oppilaskunnan tavoitteena on järjestää erilaisia yhteistoiminnallisia tapahtumia ja asioita. Koulun kaikki oppilaat saavat ehdottaa omia ideoitaan. Ideat tulee kirjoittaa oman luokan ideavihkoon. Oppilaskunta käy läpi ideavihoissa olevia ideoita ja ottaa toteuttamiskelpoisimmat ideat tarkemmin keskustelun aiheeksi. Näin jokainen oppilas pääsee vaikuttaamaan koulunsa arkeen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti