maanantai 14. syyskuuta 2015

Herralan yleisurheilukisat ja perheliikuntapäivä

Herralan omat yleisurheilukilpailut pidettiin tuttuun tapaan lauantaina. Aamupäivä urheiltiin yleisurheilun merkeissä ja puoliltapäivin pääsimme tutustumaan Ilmajoen alueen harrastustoimintaan. Sää oli jälleen puolellamme. Sadetta luvattiin, mutta onneksi saimmekin valoa ja aurinkoa.

Päivä oli jälleen täynnä iloisia, punaposkisia, liikunnanriemuisia kasvoja. Myös yleisöä oli saapunut paikalle mukavasti. Kiitos perheet!





Koulupäivämme päättyi kello yksi. Useamman oppilaan päivä jatkui kuitenkin myöhälle iltapäivään. He kiersivät innoissaan harrastuspisteitä vanhempiensa kanssa ja jatkoivat matkaansa vielä Virkistysuimala Poreeseen, jonne pääsivät ilmaiseksi.

Jälkeenpäin saimme hyvää palautetta tapahtumasta ja toiveen ajatellen ensi vuotta. Perhepäivän aikataulu oli hieman kiireinen. Jos ajatteli, että Herralankin oppilaat olivat saapuneet kouluun jo klo 8.30, aamupäivä kilpailtiin, harrastuspisteisiin tutustuttiin klo 12-14, uimahalliin olisi pitänyt mennä suoraan pistekierroksen jälkeen, kun uimahalli sulki ovensa jo klo 17.00... mutta kun syödäkin pitäisi jossain välissä!

Toiveena olikin, jos voisi saada vapaalipun uimahalliin ja voisi käyttää sen johonkin tiettyyn päivämäärään mennessä. Laitamme viestiä eteenpäin. Kiitos palautteesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti